sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kraftin' Kimmie Challenge 53 - How Distressing!!

JIPPIIIII !!!
Olen saanut tietsikkani takaisin huollosta, olen tosi tyytyväinen. Suuret kiitokset Timolle ja Sinikalle :)
Koneeni siivottiin ja tuuletin vaihdettiin, eipä tainnut uutenakaan olla yhtä hiljainen  kun nyt on.
Olen tosi iloinen saadessani koneeni nopeasti kotiin, olin varautunut paljon pitempään eroon :)

Olen siis muutaman päivän ollut ilman konetta ja saanut siivottua askartelunurkkaukseni ja tehtyä muutaman kortin.  Meillä ollut varsinaista vilskettä ja vipinää. Pihaltamme ahtaastaasta paikasta kaadettu iso harmaapihtaja, eli sellainen jättikokoinen kuusen näköinen puu. Puu oli tosi ahtaassa paikassa, joten pikkuinen pihamme ollut "suuren" nosturin valtaama. Puu jouduttiin pätkimään ylhäältäpäin ja nyt sitten on joulukuusi (puun latva) valmiiksi hankittuna ja monta peräkärryllistä oksia odottamassa kaatikselle vientiä. Että tällainen pyhä tällä kertaa. Nyt onkin ihanan valoisa ja avara piha kun puuvanhus on poissa.

Kuvissa on 70 vuotta täyttävälle miehelle tilauksesta tehty kortti.
Tilaaja oli tyytyväinen, sainkin oitis lisätilauksen kortista 50 vuotta täyttävälle miehelle.
Olenkin hankkinut nämä leimasimet vartavasten miehisiä kortteja varten.
Nämä leimasimet ovat justiinsa NIIN IHANIA :)

Kortti/cards #105


Kortti on mallia telinekortti. Kuvaan olen käyttänyt kimalleliimaa vaikka yleensä en miellä näitä tykötarpeita kovin miehekkääksi. Mutta tällaiseen korttiin minusta passaa vallan mainioisti! Numerolätkä leimattu stempelkellarin leimasimella, embossattuna. Leikattu Fiskarsin pipariympyrällä. Taustapaperi Mariposa-paperikosta. Kultainen kartonki papermanian. Nauha ja ruuvin malliset haaraniitit ovat Presentosta. Väritys distress-musteilla.

Osallistun kortillani Kraftin' Kimmien haasteessen jossa aiheena on distressing.
I take part with my card in Kraftin' Kimmie challenge. I have coloured and sponge my images with distress inks.


Ihanaa kun poikkesit :)
Thanks for your visit :)

16 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen hurmaava kortti :)
    Ja voi luoja miten upeasti väritetty kuva, se aivan hehkuu!

    VastaaPoista
  2. Tässä sitä on - elämäniloa! Hehkuvat värit ja kimallus sopivat kuin tilauksesta leimakuvaan. Nämä Kimmie neitokaiset saavat kyllä hymyn huulille rimpsuhelmoilla ja ilman :)

    VastaaPoista
  3. No tässä tämä kortti nyt sitten on! Siitä jo ehdittiin kuulla niin paljon, että oli aikakin nähdä se :D Ihana on, upea väritys!

    Hyvä, että olet koneeseen tyytyväinen :) Välitän terkut korjaajaosapuolelle!

    VastaaPoista
  4. WAUDE, tähtitieteellisen upea luomus ja väritys napakymppi!

    VastaaPoista
  5. Mielettömän iloinen ja ihana kortti! Voisin itsekin vastaanottaa tuollaisen kortin, vaikken olekaan mies enkä 70v. Toisin sanoen; sopisihan tuo kuva naisillekin. Tuli heti mieleen korttiteksitikin....

    VastaaPoista
  6. Älyttömän UPEA kortti!!! Tuo leimakuva on niiiiin mahtava!!!

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava kortti ja väritys taivaallisen upea:))

    VastaaPoista
  8. Voi että kun taas on tosi hieno kortti !!!!

    VastaaPoista
  9. WAU!!! Ihana kortti!! Upeasti väritetty kuva!! =)

    VastaaPoista
  10. Upea ja niin upeasti väritetty kuva!!!

    VastaaPoista
  11. I love this! Your coloring is spectacular!! Very delightful card!

    VastaaPoista
  12. Ihanasti väritetty todella hilpeä kortti!

    VastaaPoista
  13. Tämä kortti on "pilkettä silmäkulmassa kortti" tosi upea siis.

    VastaaPoista

Olen erittäin iloinen, jos haluat jättää kommentin. Kommentteja on aina niin mukava lukea. Kiitos!

Jag är väldigt glad om du vill lämna en kommentar. Det är alltid så trevligt att läsa dem. Tack!

I'm very glad if you want to leave a comment. It's always so nice to read them. Thank you!