perjantai 12. maaliskuuta 2010

MY BLOG CANDY WINNER


WINNER OF MY BLOG CANDY IS #45
RIITULI



Olen ensimmäisen korttini julkaissut 11.3.2009
joten vuorossa on blogini lukijoille bloginamua
kiitokseksi kuluneesta vuodesta.
 Bloginamuun kuuluu kaikki kuvassa näkyvä
 ja saatan jopa jotain lisätä.

Olen lisäksi muuttanut blogini otsikon itselleni mieluisaksi. Zazahbella saa siirtyä historiaan, vaikka osoite pysyy ainakin toistaiseksi aivan samana. Otsikkoni tulee olemaan paremmin blogiani kuvaava:

Cards by Carola

Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka jaksatte täällä blogissani käydä. Erityisesti tahdon kiittää blogini lukijoita jotka yhä uudestaan tänne poikkeaa jättäen ihania ja kannustavia kommentteja.

Kävijälaskuri näyttää raksuttavan isoja lukemia, yli 32000 ja olen siitä erittäin iloinen.
Viime syksynä vaihdoin laskurini. Laskurini rekisteröi keskimäärin yli 100 eri kävijää vuorokaudessa.
Mutta moni teistä poikkeaa täällä useammankin kerran vuorokauden aikana, laskuriin ei tule lukuja mutta näen käyntinne :) Monipuolisen laskurin voi hankkia itselleen täältä.

*Osallistuaksesi arvontaan sinun tulee olla blogini lukija.

* Tee postaus arvonnastani omaan blogiisi,
kopioi yllä oleva kuva namusta postaukseesi ja
liitä postaukseesi linkki takasisin tänne arvontaani.

* Tehtyäsi postauksen omaan blogiisi,
palaat siis tänne minun blogiini ja lisäät
 nimesi/nimimerkkisi ja postauksesi osoitelinkin Mr Linkyyn.

Kommentoidakin saa mutta kommentilla ei osallistu arvontaan :)

Osallistumisaikaa on torstaihin 11.3.2010 asti.
Arvonnan suoritan perjantaina 12.3.2010.
Onnea arvontaan :)

EDIT: On tullut kysymyksiä voiko osallistua arvontaan jos on blogi vuodatuksen puolella?Jos on blogi vuodatuksen puolella ja on BLOGINI LUKIJA niin voit osallistua. Oletan silloin että blogini löytyy sinun linkkilistaltasi. Mutta blogiani voit myös lukea google-tilin kautta. Eli tällöin"lukeminen" onnistuu jos sinulla ei esim. ole blogia, taikka blogisi on vuodatuksessa mutta sinulla on esim gmail. Voit siis sitäkin kautta olla blogini lukija. Klikkaamalla LUE-nappulaa löytyy tämä google vaihtoehto. 
Haluan palkita jonkun joka OIKEASTI lukee ja seurailee blogiani. Kun arvonta on suoritettu ja jos et seuraa blogiani, tai sinulla on vuodatus mutta en löydä sinun blogilistaltasi /seuraamistasi blogeistasi omaa blogiani niin arvon uuden voittajan.
Itse ainakin olen monia uusia blogeja löytänyt nimenomaan muitten blogien luetuista ja seuraamista blogeista. Eli haluan myös että blogiini löytää tiensä aivan uusia ihmisiä :) Jolloin me kaikki vuorostamme löydämme toistemme blogeihin!

I have post my first card almost 1 years ago. I would like to thank all of you, who visit my blog. I have also chage my header from zazahbella to Cards by Carola. In particular, I want to thank my blog readers who return again and again here, leaving their wonderful and encouraging comments. I have a blog candy I want to give away! All you have to do is be a follower of my blog if you dont are. Make a post, on your blog advertising the candy on offer using the picture above…. Link back to this post for everyone to get a chance to enter. Then link in Mr. Linky to your post *NOT your overall blog* including the candy on offer. Deadline is Thursdays until 11/3/2010. I will draw a winner on Friday 12/3/2010. I ship worldwide.

BEST OF LUCK TO ALL!



81 kommenttia:

  1. Onnea miljoonasti kävijämäärän , sekä 1v. johdosta!!!
    Mie tyykkään kyllä käydä täällä ja ihastelen aina siun töitäsi, vaikka en ihan joka kerta kommentoikaan.

    Jatka samaan malliin:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maisku, joo en tarkoittanutkaan että tarttis aina kommentoida! Halusin vaan kertoa että täällä blogissani on aikalailla vilskettä ja liikettä vaikka mittari ei raksuta ja vaikka kommententit ei lisäännykkään. Eihän sitä nyt kukaan aina kerkee/jaksa kommentoimaan vaikka piipahtaakin katsomassa mitä on näytillä :)
    Vaikka kommentit on oikein kivoja niin on ollut tosi kiva huomata että täällä moni poikkeaa säännöllisesti katsomassa. Lainaan nyt sitten vuorostani Maiskua, jatkakaa samaan malliin :)

    VastaaPoista
  3. Hirmu paljon onnea blogisynttäreillesi Carola!
    Ja kiitos arvonnasta, palkintosi on mahtava. Ja tosi mukavaa, kun jaksat aina välillä käydä kommentoimassa minunkin blogissani :-)

    VastaaPoista
  4. Heippa Carola ja paljon onnea merkkipäivästä<3, blogisi on yksi niistä jonka löydettyäni ihastuin tähän leimailuun ikihyväksi ja nyt se on vienyt rahat, ajan ja sydämen :)(hurtilla huumorilla sanottuna).
    Bloggaajissa on tosi nastaa porukkaa ja aivan ihania kortintekijöitä, loistavia tekijöitä ja kyllähän sinä taidollisesti olet aika kovassa sarjassa.
    Olen aika huono vielä käyttämään näitä blogeja kun vasta opettelen, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa, toivon sinulle kovasti onnea seuraaville merkkipaaluille ja täytyy sitten vaihtaa sivuilleni sinun blogisi nimi, kun kerran päätit vanhasta luopua:), joskus piristys tuo uutta intoa.
    askarteluterkuin Annennäpräilyjen anne

    VastaaPoista
  5. Hi there, I am already a follower and a great fan of your work. Thanks for being my follower I am very proud of it. I put the photo and the blogcandy on my blog. I will cross my fingers for a little luck this time. Thanks for the change to win something. Regards Ageeth

    ageethsblog.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Onnea onnea - klikkaappa blogistani hakemaan jotain...Terv; Mervi

    VastaaPoista
  7. Onnea 1-vuotiaalle ihanalle blogillesi!! =)

    VastaaPoista
  8. Onnea 1- vuotiaalle blogillesi. Muistelin tässä, kun vuosi sitten mietit, että kannattaako tuollaista blogia laittaa alulle, mutta et varmaan ole päivääkään katunut ja olet myös antanut tilaisuuden meidän muiden käydä ihailemassa sinun kauniita kortteja.

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea 1-vuotis blogillesi.
    Käyn säännöllisesti kurkkaamassa ihania töitäsi.

    VastaaPoista
  10. Tuija on aivan oikeassa! Minähän aika vastahakoisesti laittelin tätä blogia, Ansku (Anskun kammari) mua kannusti blogia laittelmaan. Ansku sitkeesti kannusti, kiitos kovasti Anskulle :)
    Olen nyt sitä mieltä että bloggaaminen on TOSI kivaa. Välillä jaksaa ahkerammin ja välillä vähemmän ahkerammin, mutta sillä ei ole mun mielestä väliä kuink ahkerasti jaksaa/viitsii potailla. Eihän tää blogi täältä häviä vaikka ei koko aikaa "hoida". Eli jos luet tätä, eikä sinulla vielä ole blogia niin suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista
  11. Onnea, paljon on vuodessa tapahtunut ja aikaan saatu=O) Blogissasi on aina ollut kiva piipahtaa ja jättää kommenttiakin, kättesi työt ovat niin kauniita ja mikä mukavinta, vaikka blogissasi on kova vilske, olet ehtinyt jättämään minunkin blogiini monta lämmittävää kommenttia!

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea vaan... =) Blogissasi on ilo käydä vierailulla...

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea ensimmäisestä täyttyvästä vuodesta!
    Sännöllisen epäsäännöllisesti täällä olen pistäytynyt ihastelemassa upeita korttejasi.

    VastaaPoista
  14. Onnea 1-vuotiaalle. Usein minäkin pikkeilen kurkkimassa korttejasi ja ostovinkkien lukeminen on mukavaa. On tämä vaan niin mukava harrastus :)

    VastaaPoista
  15. =) joskohan nyt meni oikein =)
    ...jäi tarkastamatta kunnolla...

    VastaaPoista
  16. Ööö...typerä kysymys, mutta saako osallistua jos ei oo tuolla lukijalinkkilistalla? Mä kun en bloggeriin kuulu, vaan oon tuolla vuodatuksen puolella. Vaikka kyllä olen blogisi lukija, vaikkei se tuossa näy;) joo-o, vaikeeta on=D
    Kiva blogi sulla=)

    VastaaPoista
  17. Hi Carola,

    Congratulations for you have your blog for 1 year. I have a blog since 1 week. What a great candy you give away. I became a follower of your blog (and will visit you reguraly) and put your candy with a link to your blog in my side bar. I hope you will visit my blog some time if you can.
    Regards Henriëtte
    http://creatiesvanhenriette.blogspot.com

    VastaaPoista
  18. Hi Carola!
    What a sweet Candy!!!Fantastic!!!Congratulations for your blog. I am a follower also and added a link to the sidebar http://pishitejulie.blogspot.com/
    Thank you so much for the chance to take part!!!

    Greetings from Russia,
    Ukka

    VastaaPoista
  19. Onnittelut mieletön tuo kävijämäärä ,mutta miekii käyn useemman kerran viikossa.Aina välillä jätän kommentteja niitä niin kiva saada.
    kiitokset sinullekkin kun olit käynyt kommentoimassa .Meillä nyt ollut matalapainetta ja opiskelua koirattomaan elämään.
    Ihana tuo vaaleanpunainen unelma kortti.

    VastaaPoista
  20. Onnea, onnea, onnea vaan ;)
    Totta kai sitä pitää käydä joka päivä katsastamassa, että mitä upeaa milloinkin olet saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  21. Aivan ihanaa nannaa sulla täällä tarjolla!Nam nam!
    Onnea ihananalle blogillesi!
    Laitoin postauksen namustasi...mutta vahingossa laitoin MrLinkyyn pelkän blogini osoitteen :/ enkä postauksen osoitetta... ou nou. Toivottavasti pääsen mukaan kuiteski :D

    VastaaPoista
  22. Det här vill jag ju inte missa! ;)
    Kram, Sanne

    VastaaPoista
  23. Onnittelut ihanalle yksivuotiaalle ja sen maukavalle emännälle.Upeita tuotoksiasi on ilo seurata:))

    VastaaPoista
  24. Oikein paljon onnea yksivuotis synttäreiden lähestyessä ja suuresta kävijämäärästä. Voisin sanoa että on meidän muidenkin suuri onni että aloitit vuosi sitten bloggailun, koska ainakin itse saan valtavasti ideoita ja inspiraatiota töistäsi. Ja aina jaksan ihailla ja ihmetellä taitojasi tehdä kortteja! Täältä olen myös saanut mielettömän ihania ostosvinkkejä sekä kirjoitustesi kautta että materiaalilistojen kautta mitä jaksat tarkasti tehdä korttiesi yhteyteen. Ei voi kun todeta että toivottavasti jatkat samaan malliin =)-Aurinkoisin terkuin Kirsi-

    VastaaPoista
  25. Grattis till det massiva besöks antalet! Inte undra på, din färgläggning är i en klass för sig... Jag läser din blogg via google.reader, men jag tror jag lagt till dig via min reader sida, inte via din blogg - då ser du väl inte att jag följer dig??

    VastaaPoista
  26. Löysin arvonnan kautta blogiisi. Tähän täytyykin perehtyä illemmalla.

    VastaaPoista
  27. Isot onnittelut kävijämäärästä ja vuosipäivästä! Tässä blogissa on ilo käydä katselemassa upeita kortteja! Ja kiitokset vielä linkkivinkistä kävijälaskuriin, ehkä joskus saan sellaisen laitettua omille sivuillenikin.

    VastaaPoista
  28. Hienoa Carola ja onnea tulevan vuosipäivän johdosta!

    VastaaPoista
  29. Congratulations for you have your blog for 1 year. I am a follower also. http://tsky-tsky.blogspot.com/

    VastaaPoista
  30. Onnittelut vuosipäivän johdosta! Ensi kontaktini tänne taisi olla, kun vähän vaihdettiin mielipiteitä blogissasi leimakuvista ja niiden myymisestä ym. Sen jälkeen olen vieraillut täällä säännöllisesti ihastelemassa ihania korttejasi.

    VastaaPoista
  31. Hello Carola! Many thanks for the nice opportunity to take part in this giveaway. I am a follower now. I linked this on sidebar http://larisa-raznosti.blogspot.com/
    Have a nice day. Hugs from Larisa

    VastaaPoista
  32. Hello Carola
    Thank you for giving me the chance to win this lovely candy
    Hugs from Norway
    Helle

    VastaaPoista
  33. Onnittelut 1-v. päivän johdosta. Blogissasi on aina mukava käydä katsomassa niin upeita korttejasi. Niissä on niin paljon hienoja yksityiskohtia ja värityksesi ovat aivan omaa luokkaansa.

    VastaaPoista
  34. Ai on Ansku ollut "syyllinen" blogisi perustamiseen:) Anskunhan kuuluisi saada sitten extrapalkinto, koska ilman tätä blogia olisi paljon vähemmän kaunista katseltavaa -ja pitkiä, todella pitkiä ihania postauksia. Samalla voinkin paljastaa, että Korttigallerian Maiju mut aikanaan blogin perustamiseen "pakotti" :).
    ONNEA siis 1-vuotiaalle blogillesi ja paljon uusia lisävuosia ja mielenkiintoisia postauksia!

    VastaaPoista
  35. Minäkin käyn täällä mielenkiinnosta melkein joka päivä. Sun blogis on "omat suosiki" jonossa, silloin se löytyy helposti.
    ONNEA, ONNEA BLOGILLESI !!!

    VastaaPoista
  36. Onnea huimasta kävijämäärästä. Kauniita korttejasi on mukava käydä katsomassa. Laitoin blogfiini linkin tänne, mutta enpä onnistunut luomaan linkkiä tuohon alle.

    VastaaPoista
  37. Onnittelut kävijämäärästä ja vuosipäivästä! Blogini ei ole bloggerissa eikä vuodatuksessa, mutta linkki sivuillesi löytyy blogista (jo zazahbellan ajoilta). Korttejasi on tullut käytyä katselemassa ja ihastelemassa. (Presentokin on tuttu paikka, mutta "ei Turkulaisena" en ole sattunut paikalle sellaisena päivänä, että olisit ollut itse paikalla, ehkä vielä joskus.) Toivottavasti olen mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  38. Onnittelut! Korttisi ovat upeita. Käyn täällä säännöllisesti, mutta taidan olla pikkasen laiska kommentoimaan.

    VastaaPoista
  39. Carola, ONNEA kovasti ja kiitos tuhannesti että jaksat käydä minunkin tekeleitäni kommentoimassa:)) Minä taidan käydä blogissasi joka päivä ja välillä ueamminkin:))

    VastaaPoista
  40. Paljon onnea hurjasta kävijämäärästä! Töitäsi on mukava käydä aina välillä katsastelemassa :)
    Mukana siis arvonnassa :)

    VastaaPoista
  41. Paljon onnea, Carola! Ei ihme, että blogissasi on niin huikeasti kävijöitä, sillä täältä löytyy upeita kortteja...

    VastaaPoista
  42. Onnea komeasta kävijämäärästä! En yhtään ihmettele tuota määrää, täällä on niiiin ihania kortteja.
    Itse olen uusi näissä korttijutuissa, joten luen blogiasi nyt vasta ehkä viidettä kertaa. Tämä ihana arvonta antaa viimeisen sysäyksen lisätä ihanan blogisi omalle suosikkilistalle.
    Mukavaa loppu viikkoa!

    VastaaPoista
  43. Onnea 1-vee päivän johdosta. Täällä ihanaa vierailla ja ihailla kauniita töitäsi, lähes päivittäin tulee poikettua.
    Anskulla on taito hyppysissä, hän minuakin neuvoi ja opasti omalla alkutaipaleellani täällä blogien ihmeellisessä maailmassa.

    VastaaPoista
  44. Paljon onnea 1-vuotiaalle! Täällä tulee vierailtua melkein päivittäin, vaikka ei aina keksi kommentoitavaa. Ihania kortteja sinä teet! Aurinkoista kevään odotusta;)

    VastaaPoista
  45. Heissan! Mietin tässä pitäiskö kiittää ihan itse itseäni kun sain sut houkuteltua blogin pitoon. On kiva seurata blogiasi ja ihailla upeita korttejasi. Laitan postauksen blogiini viikon lopun aikana, tänään en kerkeä on nääs vähän työkiireitä ehtooseen asti.

    VastaaPoista
  46. Onnea, onnea!!! Olet ehdottomasti suosikkibloggareideni joukossa, käsittämätöntä, että olet bloggaillut "vain" vuoden, sitä kun vierailee täällä lähes päivittäin, niin tuntuu kuin blogisi olisi kuulunut päiväohjelmaan AINA:D Ja jep, kiitokset Anskulle, että sinut kannusti tähän hommaan. Mahtavaa seurata tuotoksiasi ja innostustasi täällä!

    Paljon siis onnea ja toivon sinulle monta monta ihanaa uutta bloggailuvuotta!
    ~Elina~

    VastaaPoista
  47. Linkitin arvontasi, liityin lukijaksi google-tilin kautta ja nyt lisään vielä nappisi laatikkooni. Kirppistäsi on tullut seurattua ja sitä kautta myös tätä blogiasi. :)

    VastaaPoista
  48. Hi!your cards are so beautiful!my congratulations!thank you for this wonderful chance!

    VastaaPoista
  49. Onnittelut, sinulla on aivan ihana blogi. Vierailulla olen monet kerrat käynyt, mutta kommentointi tahtoo unohtua...liityin myös lukija listalle

    VastaaPoista
  50. Onnittelut sinulle vuosipäivästä! Nyt kyll löysin ihanan sinun blogisi ihan sattumalta...ja osallistun ihkuna arvontaasi!

    VastaaPoista
  51. Oijoi mikä kävijä määrä, en kyllä yhtään ihmettele.. Oli se vaan hyvä kun blogin päätit vuosi sitten pystyyn pistää =).

    Onnea blogillesi vuosipäivästä. Minä löysin sinut aikoinaan huutiksesta.. eikös ollutkin niin?? Ja blogisi löysin kauan aikaa sitten ja olen sinun uskollinen lukijasi..

    VastaaPoista
  52. Olen ollut blogisi lukija alusta asti,kiitos Spearmintsin=),enkä kertaakaan ole "pettynyt".Liityin virallisesti googletilin kautta,toivottavasti se onnistui.=)

    VastaaPoista
  53. I would love to win. Fantastic candy!!!!
    I linked it on my side bar.
    Thank you for the chance to take part.
    Greeting
    Valentina

    VastaaPoista
  54. Onnittelut 1-vuotiaalle huikeasta kävijämäärästä. En kyllä yhtään ihmettele miksi kävijöitä on noin paljon :)
    Täällä on niin mukava vierailla ihailemassa upeita töitäsi!

    VastaaPoista
  55. what a BIG candy
    thanks for the change to win

    greetings anneke

    VastaaPoista
  56. WOW!!! This is really some wonderful candy.. Thanks for a chance to win..
    saluti dall'italia public the post on http://blogcandymania.blogspot.com/2010/03/blog-candy-di-cards-by-carola.html
    Hugs, rosa
    i am new follower
    goccedioceano2000(at)libero(dot)it

    VastaaPoista
  57. Wonderful candy!
    I'm a new follower and I posted your candy on my blog, here: http://blogcandychepassione.blogspot.com/2010/03/blog-candy-di-cards-by-carola.html

    Kisses from Italy!

    VastaaPoista
  58. Suuret onnittelut vuosipäivän johdosta ja mahtavasta kävijämäärästä!

    VastaaPoista
  59. Suuret onnittelut blogin yksivuotispäivän johdosta :) Minäkin saatan käydä täällä useamman kerran päivässä hakemassa inspiraatiota.

    VastaaPoista
  60. I'm joining your candy.
    And put also a link on my sidebar.
    Come to see my blog and join mine little candy.
    You make also beautiful cards.

    x Esther

    VastaaPoista
  61. Onnea kovasti!
    Täällä on niiiin ihania kortteja =)

    VastaaPoista
  62. Paljon onnea 1-vuotiaalle! :) Kuulut siihen "must see" kategoriaan, pakko aina käydä kurkkimassa, että mitä olet nyt keksinyt. Todellakin taito hyppysissä. :)

    VastaaPoista
  63. Onnea tuhannesti yksi-vuotiaalle. Oon täällä käynyt tasasin väliajoin ihailemassa korttejasi.

    VastaaPoista
  64. Onnea tuhannesti yksi-vuotiaalle. Oon täällä käynyt tasasin väliajoin ihailemassa korttejasi.

    VastaaPoista
  65. Oh impressed - so many hits! You deserve it! Congrats with your new name :) but I liked the old one
    The candy is really SWEET, I would be more than happy to win it because I'm a beginner in scrapbooking and need materials and tools so you can be sure they come in handy and not be collecting dust in the box :).
    Thanks for the chance!
    I've linked your candy to my sidebar and follow you.
    My best regards!

    VastaaPoista
  66. Onnea yxvuotissyntsän vuoksi! Kauniit on kortit ja sivut :)
    -wanha hippi-

    VastaaPoista
  67. Lainaan loistavan arvontasi ohjeita ja ideaa kun teen oman arvonnan, koska minusta tämä systeemi on reilu ja muutenkin fiksu!!!

    Hyvää viinkonloppua!!

    VastaaPoista

Olen erittäin iloinen, jos haluat jättää kommentin. Kommentteja on aina niin mukava lukea. Kiitos!

Jag är väldigt glad om du vill lämna en kommentar. Det är alltid så trevligt att läsa dem. Tack!

I'm very glad if you want to leave a comment. It's always so nice to read them. Thank you!