sunnuntai 9. elokuuta 2009

Askartelukomeron LOPPU!

Tämä on postaus nro 100 ja se on sitten minun askartelukomeron loppu edessä.
Tämä kuva on otettu suoraan kun ovesta tullaan sisälle.
Hankala kuvatakin kun on niin pieni tila.Tässä kuvassa edellisen kuvan lokerikon kulma näkyy kuvan vasemmassa alareunassa. Kuvasta näkyy hyvin kuinka pieni komero on. Kuvassa näkyvää vanhaa tietokonetta tarvii varmaan välillä käydä käyttämässä, harmi kun en voi sitä ottaa mukaan. Inhottaa kun joutuu läppäriä alkaan käyttämään, läppärin näppäimistö kun on mielestäni syvältä. Lisäksi läppärissä on vielä tuo vistakin :(, ja mä kun käytän mielummin XP:tä. Olen hyötykäyttänyt kaiken likenevän tilan, stanssitkin säilötty kattoon. Komerossa oli kuitenkin ikkuna, onneksi niin sillä aika lämmin paikka tällainen ahdas tila.
Tämä kuva otettu ns. selkäni takana olevalta seinältä. Leimasimeni säilytän noissa kansioissa. Hieman haikealla mielellä olen ollut, nyt kun luovun tästä komerostani. Tuttu turvallinen ja kaikki aina käden ulottuvilla. Askartelukomerosta tulee mieheni tietsikka komero. Ehkä käyn sitten välillä postauksia komerossa tekemässä, mukava ja uskollinen kaverini eli vanha tietsikkani kun jää komeroon. En ole koko viikonloppuna askartelua kerennyt harrastamaan, koska ollaan kaikki askartelutarvikkeet muutettu alakertaan. Noita rappuja ravattu muutaman kerran, ihan pohkeissa tuntuu!
Eihän tuossa komerossani kuitenkaan kaikki askarteluvälineet mahtuneet joten osa olikin siirtynyt makkarin puolelle.
Mutta nyt uuteen askartelutilaani mahtuu kaikki tavarat ja jää tilaakin.
Ensin tuntui kyllä aika toivottomalle, mutta nyt on jo osa tavaroista paikoillaan.
Uusi askartelutilani on kyllä kaikin puolin hyvä, huomattavan paljon valoisampi ja avarampi.
Miehelleni kuuluu kunnia tästä ideasta, valittelin ahtautta ja hän keksi että muuta alas työ/leikkihuoneeseen. Iltasella kun minä istuin askartelukomerossani niin mieheni yleensä viihtyy alakerran koneella. Nyt sitten alakerran huoneesta on tulossa askartelu ja leikkihuone. Saas kattoa paljonko tuhoa tuo meidän 2 vuotias keksii ja kerkee äipän askartelutarvikkeilla tehdä?! noh sitten ei auta kun ostaa uusia.

Laitan sitten kuvia uudesta leikkihuoneestamme, kuhan saan tavaroita paikoilleen.

Blogissani lähenee tuo 10000 kävijämäärä ja olenkin päättänyt että seuraavan postauksen kun teen niin laitan arvonnan pystyy.

Muutama päivä siis vielä ja näytän uuden askartelutilani ja bloginamun!





3 kommenttia:

  1. Wau..hienoa, että pääset muuttamaan, elikäs siihen olohuoneen vieressä olevaan tilaan eiks vaan? On tuo komero aika ahdas, muistan sen kun se oli tietsikkanurkkana, mutta hienosti olit saanut ahdettua sinne kaiken. Mielenkiinnolla odotan uutta huonettasi. Saas nähdä JOS me syksyn mittaan muutetaan sinne takas missä ennen asuttiin siel olis mulle oma huone...mut mun tarttee toi ukko vielä VAKUUTTAA ideasta, vähän se on jo lämmennyt ajatukselle, onhan se alueenakin kivempi...

    VastaaPoista
  2. Uskon sun isommasta tilasta tulevan hyvän, kun olit tuon pienen komeronkin saanut käytännölliseksi. Kuvia odottaen...

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi miten taitavasti olet pienenkin tilan laittanut! Kaikki niin hienosti järjestyksessä ja joka sentti hyötykäytössä :D Kuten Taavakin niin en malta odottaa että saat kuvia uudesta tilasta tänne näytille :)

    VastaaPoista

Olen erittäin iloinen, jos haluat jättää kommentin. Kommentteja on aina niin mukava lukea. Kiitos!

Jag är väldigt glad om du vill lämna en kommentar. Det är alltid så trevligt att läsa dem. Tack!

I'm very glad if you want to leave a comment. It's always so nice to read them. Thank you!